Romantiikkka
1790-1850
Romantiikan villitys alkoi Saksassa 1790-luvulla. Se levisi nopeasti muuallekkin eurooppaa. Etenkin keski Euroopassa romantiikka oli erittäin suosittu taiteellinen suuntaus. Romantiikassa tuodaan esille vahvoja yunteita, monesti luonnon avulla.
Caspar David Friedrich
Joitain Caspar David Friedlichin taideteoksia
Oma työ
Tykkään kaikista eniten maisemakuvista, jonka takia Friedlichin maalaukset sopivat minulle. Valitsen vaeltaja sumumeren yllä maalauksen, koska mielestäni se on erittäin kaunis, ja siinä on paljon tunnetta, jotka koskettavat minua.
Maalauksessa oleva mies katsoo alas sumunpeittämää laaksoa. Mielestäni sumu kuvastaa surua, tyhjyyttä ja masennusta, jonka alla kuitenkin on iloa, vihreä laakso. Kauempana oleva vuoret kohtaavat miehen sydämessä, joka voi tarkoittaa etä asia koskee hänen elämäänsä paljon tai että luonto ja maisemat ovat hänellä lähellä sydäntä. |
Työ oli aika vaikea tehdä, varsinkin kun en ollut maalannut vesiväreillä pitkään aikaan. Olisin voinut tehdä vuoret erilaisella maalilla tai kokonaan eri materiaalista. Tein miehen eri materiaalista, joka oli hyvä päätös, sllä suoraan samallae paperille maalaaminen olsii ollut liian hankalaa.
Olen silti yllättävän tyytyväinen työhöni. Pidän siitä kunka työstäni tuli jopa hieman synkempi, kuin alkuperäisestä, sillä se kuvastaa vielä enemmän omaa jatustani alkuperäisestä teoksesta. |
Aloitin työn laveeraamalla taivaan sisiseksi ja laakson vihreäksi. Sen jälkeen tein sumua kastamalla pensselin valkoiseen/harmaaseen vesiväriin, ja kastamalla penseelin sen jälkeen vedessä, jotta siitä tulisi vielä kosteampi. Annoin värjätyn velen vaua paperille, jonka jälkeen kääntelin paperia. Näin sain tehtyä luonnonlisen näköisiä pilviä.
|
Kun sumu oli valmis, maalasin tummalla värillä vuoret. Sen jälkeen tein samalla tekniikalla lisää sumua, joa menisi vuorten päältä. Viimeiseksi piirsin ja väritin teokseen kuuluvan miehen erilliselle paperille, ja liimasin sen maalaukseen.
|