Moctezuma
Moctezuma oli intiaani valtakunta Atzic keisari 1500-luvun alussa. Hän oli Atzicin 9. keisari. Hän oli keisarina kun Hernan Cortés purjehti Mexikoon.
Moctezuma syntyi vuonna 1466. Häntä kutsutaan myös Moctezuma II, jottei häntä sekottaisi edelliseen Moctezumaan, mutta hänen aikaan numeroita ei hänen nimessään käytetty. Moctezumasta tuli keisari vuonna 1502, vaikka hänestä oli tulossa jo menestyvä hallitsija ennen keisariksi tulemista. Atzikissa asui tuolloin noin 15 miljoonaa ihmistä.
Vuonna 1517, Moctezumalle kerrottiin että tuntemattomia oli saapunut Atziciin laivoillaan. Moctezuma uskoi Cortésin olevan Atzikc jumala joka toisi rauhan maailmalle. En atzikia hän antoi Espanjalaisille luvan tulla hänen valtakuntaansa, eikä Espanjalaisten täytynyt taistella hyvää Atzek armeijaa vastaan. Moctezuma halusi tavata Cortésin. Vuonna 1519 Moctezuma ja Cortés tapasivat. Espanjalaisilla oli paljon asioita joita Intiaanit eivät olleet koskaan nähnyt, kuten esim. hevosia, tykkejä, pyssyjä, ja muita aseita. Niitä vastaan olisi Intiaanien ollut vaikea taistella vaikka heitä olikin enemmän. Lisäksi Espanjalaiset toivat mukanaan paljon sairauksia jotka olivat hengen vaarallisia intiaaneille. Puolessatoista vuodessa puolet Atzikin asukkaista olivat kuolleet. Monet niihin sairauksiin ja toiset kun Espanjalaiset tappoivat heidät.
Espanjalaiset vangitsivat hänet. He pakottivat Moctezuman puhumaan kansalaisilleen. Hän piti puheensa eikä kukaan voinut perääntyä puheesta. Puheen aikana Moctezuman päälle heitettiin kiviä ja keihäitä. Pian Moctezuman puheen jälkeen todennäköisesti joku hänen omasta kansalaisistaan murhasi hänet, koska kansa ei ollut tyytyväinen häneen. Atzikissa keisari valittiin, joten jos kansalaiset eivät olleet tyytyväisiä keisariinsa, hänet tapettiin. Kansalaiset varmasti tiesivät, ettei Cortés ollut mikään jumala, ja koska Moctezuma uskoi niin ja antoi hänelle valtaa, eivät he halunneet Moctezuman jatkavan heidän keisarina.