Ensiksi piirsimme rappuset jotka olisivat 3D:nä. Mielestäni niiden piirtäminen oli helppoa kun tajusi miten ne tehdään. Mielestäni työni onnistui hyvin, paitsi että tussini oli leviävä, joten jouduin korjaamaan toisella tussilla aika paljon, ja kuvassa vielä näkyy hieman tussista leviämiä kohtia.
Sen jälkeen piirsimme aukon paperille. Minulla ei ole kuvaa kun olin tekemässä työtä, mutta kuvassa näkyy lopputulos. Olen ihan tyytyväinen, paitsi että minulle oli vaikeaa piirtää kaartevat viivat aukkoon, enkä ole niihin kovin tyytyväinen, koska ne eivät ole niin symmetriset. Lisäksi viivat menivät hieman yli. Mutta olen tyytyväinen miten aidolta aukko kuitenkin näyttää.